Kuplat-Juhlat

Kuplat-Juhlat – Hangon kaupungintalolla 25.8. klo 19-21.30

Pohjonen alanko -yhtye ja ryhmä kotimaisen nykytanssin eturivin tanssijoita.
Luvassa on maaginen, rituaalinomainen ja yhteisöllinen ilta.

Kolmatta kertaa järjestettävät Kuplat-Juhlat on konsertin, esityksen ja juhlien välimaastoon sijoittuva tapahtuma. Tapahtuma juhlistaa kesäkauden päättymistä ja Muinaistulien yötä. Musiikin ja tanssin kohtaamisesta syntyy hypnoottinen iltama kesästä luopuvan yön kynnyksellä.

Kuplat-Juhlat vierailee tänä vuonna kansainvälisessä Le Petit Festival Hanko 2018 -tapahtumassa ja sijoittuu Hangon kaupungintalolle. Tapahtuman kesto on noin 2,5 tuntia. Luvassa on maaginen, rituaalinomainen ja yhteisöllinen ilta. Yksitoistahenkinen esiintyjäryhmä johdattaa yleisön uuteen kauteen tanssin ja musiikin tiiviissä kohtaamisessa. Äänen, liikkeen, valon ja videon yhteisvoimin liikutaan kohti tuntematonta. Vapaassa tunnetilassa kuplivat Pohjonen alanko -yhtye ja tanssijat improvisoivat, antautuvat ja heittäytyvät hetken virrassa. Kuplat-Juhlat herättää jokaisen osallistujan aistit avaavaan olotilaan. Tapahtuman aikana yleisö on vapaa liikkumaan tilassa.

Kuplat-Juhlat at Hanko City Hall Sat 25th August at 19-21.20

Kuplat-Juhlat, happening now for the third time, is a mix between a concert, performance and party.

This year Kuplat-Juhlat is part of the international Le Petit Festival Hanko 2018 event and will happen at Hanko City Hall. The event celebrates the ending of the summer season and the Night of Ancient Bonfires. This meeting of music and dance creates a hypnotic event at the verge of the night when we let go of the summer. The duration of the event is 2,5 hours. We’re in for a magical, ritualistic and communal evening.

The working group of eleven people will guide the audience into a new season through the intertwining of dance and music. We move toward the unknown through the unified power of sound, movement, light and video. In this bubbling free state of emotion the musicians of Pohjonen alanko and dancers will improvise, surrender and throw themselves into the flow of the moment. The Kuplat-Party will awaken the senses of all participants. During the event the audience is free to move around the space.

Music:
Pohjonen Alanko – Kimmo Pohjonen, Ismo Alanko, Tuomas Norvio
Juuso Hannukainen

Mixer:
Heikki Iso-Ahola

Dancers:
Johanna Ikola
Jouni Majaniemi
Saara Norvio
Satu Rekola
Sari Palmgren
Laura Pietiläinen

Lights and space:
Anna Pöllänen

Video:
VJ Hellstone

Kuplat-Juhlat
Kuplat-Juhlat
Kuplat-Juhlat